PITKÄAIKAISTEN YSTÄVYSTEN MATKA KOHTI UNELMATYÖTÄ
Meitä yhdistävä kipinä koirien kanssa tekemiseen syttyi jo teini-iässä yhdessä perheidemme koirien kanssa touhutessa. Siitä kipinästä syttyi palo – elämäntapa, joka vei meidät erilaisten koiraharrastusten pariin ja koiranomistajiksi, sai kiinnostumaan koirien hyvinvoinnista ja myös kouluttautumaan ja tekemään uraa alalla. Meidän molempien unelmien työ löytyi koirien uintivalmennuksesta ja koirahieronnasta.
KAHDEN NUOREN HAAVEESTA TOTTA
Ajatus yhteisen yrityksen perustamisesta koira-alalla oli alunperin kahden nuoren ystävyksen naiivi haave, josta unelmoitiin pitkin tätä yhteistä matkaa. Konkreettisemmaksi se alkoi muuttua sitä mukaa, mitä enemmän koirien hyvinvointiin liittyvää kokemusta karttui elämän eri osa-alueilta ja mitä paremmin ura ja omat paikkamme alalla alkoivat hahmottua. Lisäksi siihen vaikutti tietysti molempien elämäntilanteen vakiintuminen. Entä, jos haave olisikin toteutettavissa?
Kun lopulta jaoimme kaiken tämän lisäksi samanlaisen vision siitä, miten me haluamme unelmatyötämme tehdä ja mitä voimme omilla koiramaailman kokemuksillamme ja persoonillamme tarjota markkinoille, oli aika uskaltaa tehdä haaveesta totta.
YHTEINEN VISIO OMANNÄKÖISESTÄ YRITYSTOIMINNASTA
Meille oli selvää, että halusimme koirien hyvinvoinnin lisäksi keskittyä erilaisten koiranomistajien tarpeisiin. Ammatin ohella koiranomistajina ja koiraharrastajina eteemme on tullut monenlaisia tilanteita, jolloin koirauinnista tai hieronnasta on ollut hyötyä – ihan arkisista tilanteista suorituskykyyn kisakentillä. Me halusimme, että palvelumme ja niiden tarjoamat hyödyt ovat vaivattomasti kaikkien koiranomistajien saatavilla.
Lisäksi meillä oli visio paikasta, jonne jokaisen koiranomistajan on helppoa ja mukavaa tulla. Ajatus piti sisällään ensinnäkin sijainnin ja tilojen suunnittelun sellaisiksi, että niissä on mahdollisimman vaivatonta kulkea eri tavoin, kuten apuvälineiden tai lastenrattaiden kanssa. Toiseksi se tarkoitti paikkaa, jossa asiakasta kuunnellaan ja jossa asioiminen saa hyvälle mielelle. Halusimme luoda paikan, johon voi tulla paitsi tarjoamaan koiralle kuntoilua tai hoitoa terveydellisistä syistä, myös pitämään hauskaa ja treenaamaan harrastuksia varten koirien hyvinvoinnista tinkimättä.
JYVÄSKYLÄN KOIRAUIMALAN ALKU
Näistä lähtökohdista alkoi Jyväskylän Koirauimalan tarina vuonna 2022 ja ensimmäisten vuosien jälkeen tunnemme suunnatonta kiitollisuutta siitä, miten mahtavan vastaanoton olemme saaneet. Alku ylitti kaikki odotuksemme ja kaiken saadun palautteen perusteella meillä on sellainen tunne, että olemme onnistuneet visiomme toteuttamisessa – toivottavasti myös teilläkin. Työmme ei kuitenkaan ole vielä valmis, vaan toimintamme kehittäminen jatkuu yhä teidän toiveidenne pohjalta.
Me elämme unelmaamme tehdessämme tätä työtä teitä ja koirianne varten, kiitos teille kaikille sen mahdollistamisesta!